Yhtä asiaa en ymmärrä. Miten tällainen vahva, itsenäinen, itsearvonsa tunteva nainen on suostunut elämään kuin burkha-siskonsa kaavuissaan? Enkä ole todellakaan ainoa. Olen puhunut erosta vain pienelle joukolle ystäviäni (sillä lapsethan eivät ressukat vieläkään tiedä mitään - tai ole tietävinään) ja silti joukosta on jo löytynyt monta muutakin burkhaa. Yhdellä kaavun lisäksi murhetta aiheuttaa alkoholi, toinen käytti henkisen väkivallan lisäksi myös fyysistä väkivaltaa. Ja kaikki nämä ulospäin hehkeitä ja voimakkaita naisia, joiden ei ikinä uskoisi sortuvan äijävallan alle.

Mutta enpä olisi uskonut itsestänikään. Tahtonainen, joka vapaaehtoisesti luovuttaa tahtonsa toiselle. Miksi? Miksi hitossa?

Haluaako voimakas nainen vierelleen vielä voimakkaamman miehen, jotta voi kuitenkin tuntea alkukantaista heikommuutta? Onko alistamisessa jotain kiihottavaa? (Jos vastaus olisi kyllä, luulisi seksielämän olleen yltiöpäisen huumaavaa - tai edes huumaavaa, tai edes jotain.)

Vai ovatko nämä pikku diktaattorit laskelmoivia nilkkejä, jotka pikku hiljaa manipuloivat vaimonsa uskomaan omaa elämänkatsomustaan? Ja saavat heidät pitämään epänormaaleja asioita ihan normaaleina. Kun tarpeeksi kauan pistelet itseäsi neulalla ihoon, kipuunkin turtuu. Ja mikä kauheinta - sitä alkaa kaipaamaan.