No nyt romahti mehiläiskuningatar viikonlopun hyvistä fiiliksistä seinää päin, niin että märkä läiskä jäi vai jäljelle. Läts. Ettei elämä olisi pelkkää hypetystä.

Tulimme juuri lastenvalvojalta. Valvoin jo viime yön ja tunsin samalla, kuinka joku perhanan flunssavirus yrittää iskeä. Kuumeilin ja tärisin vilusta villasukat jalassa. Siinähän sitä oli otollinen hetki funtsailla samalla lastenvalvojalle menoa.

Aloitimme helpoimmasta päästä eli huoltajuudesta ja tapaamisista. Yhteishuoltajuus jatkuu kuten tähänkin asti, mutta lapset muuttavat asumaan äidilleen. Minusta tulee lähivanhempi, toiselle jää etävanhemmuus ja tapaamisoikeudet. Isän tapaamisoikeuksiin kirjattiin kolme viikonloppua kuukaudesta (olisi halunnut neljä, minä kaksi, kompromissiin päästiin ilman riitaa). Lisäksi kaikki koulujen lomat pääsiäisistä syyslomiin ja hiihtolomista joululomiin kirjattiin vuorovuosin toiselle. Isi saa kuitenkin isänpäivän ja äiti äitienpäivän. Aika herttaista, kai? Kesälomankin suostuin jakamaan puoliksi. Ihanahan se olisi, jos lapset ehtisivät lomalla nähdä serkkujaan ja mummoaan ja vaariaankin. Minä kun se painan kuitenkin töitä koko kesän.

Diktaattori yritti vielä eilen illalla, että kirjattaisiin sopimukseen viikko-viikko-systeemi, ja hän voisi hankkia toisen kodin meidän kotikaupungistamme - ja luistaa elatusmaksuista samalla. Mikä ahdistus pelkkä ajatuskin, että hän tulisi meidän vapauttamme kyttäämään ja kontrolloimaan. Enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että lapsille on hyväksi pakata kimpsunsa ja kampsunsa joka viikko ja vaihtaa kotia juuri, kun sinne on ehtinyt asettautua. Voin olla puolueellinen, mutta jotenkin uskon, että jokaisella ihmisellä - oli se sitten iso tai pieni - pitäisi olla yksi koti, yksi rauhan satama. Ja siellä toisessa voi sitten kyläillä.

En siis tosiaankaan lähtenyt suostumaan sellaiseen.

Mutta sitten päästiin mehevään aiheeseen, elatusmaksuihin. Diktaattori toi reteesti palkkakuittinsa, jossa nettotulo on kohtuullisen pieni, koska bruttotuloihin kuuluu hulppea työsuhdeasunto ja vielä hulppeampi työsuhdeauto. Omat epäsäännölliset ja pienet-olemattomat nettotuloni olivat hänen sanojensa mukaan suunnilleen samaa luokkaa. Yritykseni viimeisin tilinpäätös ei ole vielä valmistunut, joten mitään mustaa valkoisella en pystynyt esittämään.

Jotenkin lastenvalvojalle meni kaikki läpi. Diktaattori osasi taas hommansa. Oli rauhallinen ja sai lastenvalvojaeukon jopa flirttailemaan kanssaan. Minä hätäännyin ja yhtäkkiä kaikki tulos ulos. Kaikki ne itkemättömät itkut ja nielaissut vitutukset. Olin varmaan oikein järkevä ja vastuuntuntoinen äiti sillä hetkellä, kun räkä ja kyyneleet lensivät pitkin neuvotteluhuoneen pöytiä. Diktaattorilla kuluihin laskettiin siis autot ja asunnot, minun täytyy kuitenkin töissä välttämätön autoni maksaa itse, eikä niitä hyväksytä kuluiksi. Asuntokin on kuulemma liian kallis. Diktaattorin kilometrikorvauksia ei huomioida, minulla ne ovat tuloa, koska niitä on kuulemma suhteessa niin paljon. Kai niitä on suhteessa paljon, jos palkka on perkeleen pieni!

No miten meni noin niinku omasta mielestä? Päin helvettiä. Allekirjoitin tapaamis- ja huoltajuussopimuksen, mutta en elatusmaksuja. Laskekoon joku asiantunteva summat kohdilleen, kun tilinpäätös valmistuu. Siihen mennessä elän niin kuin Diktaattorille autossa paluumatkalla sanoin: "Mieluummin köyhä ja onnellinen, kuin jatkan tätä paskaa."